Mimmillä on huutava housupula (vaikka ei uskoisi, kun juuri sai kolmet uudet haalaritkin). Mistään ei löydy tuolle keijukaiselle sopivia housuja kun pituuteen tarvitaan jo koko 80 mutta leveyteen riittää 68 (riippuu toki aina mallista sun muista). Niinpä sitten vaatehuoneeseen kaivelemaan ja kankaita valkkailemaan. Tälläsiä tuli,
Kahet lyhkäsemmät kesäleggarit ja kahet pidemmät. Punavalkopilkullinen oli alunperin mun vanha paita, minkä tein joskus ikuisuus sitten, mutta en oo oikeestaan ikinä käyttänyt kun sen kanssa oli kaikkea ongelmaa. Pääsi ainakin hyötykäyttöön näin. Kaikki kankaat on marimekolta.
Hieman nää on mitäänsanomattoman näkösiä näin, mutta päällä paljon söpömpiä. Pitää vielä tehdä jotain kivoja tunikoita näille kaveriks. Nyt onki kiva kun voi enemmän käyttää mekkoja ja tunikoita, kun mimmi on oppinut kävelemään :)
----------------------------------------------------------------
Oon miettinyt, että pitäisi jotenkin muokkailla tätä blogia. Tai lähinnä kuvien presentaatiota. Kateellisena kattelen muiden blogeja kun joka toisella on jotenkin upee tapa muokata kuvia (kehyksiä jne) ja itellä on vaan ihan perus -vaate lattialle/henkarille ja räps- kuvia. Sovituskuvatkin olis kivempia, mutta en periaatteesta halua mimmin kuvia täällä erikoisemmin esitellä. Tai ainakaan sellasia missä kasvot näkyisi. Saas nähä mitä keksin, vai keksinkö mitään.
Kuulostaa ihan samalta tuo teidän neidin mitoitus verrattuna meidän neitiin! Meillä on hoikka 8,5kg ja 76cm neiti jolla on pitkät jalat. Kestovaippa pitää kuitenkin housut vyötäröltä jalassa :D
VastaaPoistaOi, just tällasia mun pitäs ommella. Pilkut ja raidat, voiko niihin ikinä kyllästyä? Ei!
VastaaPoistaHienoja pöksyjä ja värien puolesta käyvät aika monien vaatteiden kanssa :)
VastaaPoistaIhania pöksyjä! :)
VastaaPoistaHienoja pökiä. :)
VastaaPoistaIhanat pallot ja raidat!
VastaaPoistaIhania vaatteita! Itsekin olen miettinyt blogin muokkausta muttei tämmöinen "ei niin tekniikan ihmelapsi" osaa kuin lisätä tekstiä ja kuvia :)
VastaaPoista