Noniin! Täällä taas.
Tietokoneeni tuli huollosta jo jokinen aika sitten mutta tässä ollut kaikenlaista ja bloggaaminen ollut viimisenä mielessä.
Nyt kuitenkin ajattelin että on hyvä aika alkaa purkaa hieman tännekin tuota ommeltujen vaatteiden kasaa. Olen saanut muutamia vaatteita valmiiksi, mutta suurinosa on jäänyt ufoiksi (unfinished object), mutta ehkä nekin tässä joskus valmistuu.
Tässä kuitenkin ne valmistuneet.
Tässä kuitenkin ne valmistuneet.
Eli neitokaiselle mekkoja. Neiti kasvaa kun rikkaruoho ja vaatekaappi ammottaa tyhjyyttään.
Neiti prinsessa kun tahtoisi vaan mekkoja pitää niin tein sitten muutaman arkimekon.
Neiti prinsessa kun tahtoisi vaan mekkoja pitää niin tein sitten muutaman arkimekon.
Toiseen tein taskutkin, mitkä ovat nyt todella IN, ja kyllä, taskujen raidat ovat tarkotuksella kohdistettu noin.
Molemmissa on 2/3 hihat.
Yritän nyt todella saada blogattua muutakin tänne tiuhempaan tahtiin!
Viime viikko meni neidin vatsataudin kanssa ja sillon ei tullut tehtyä mitään.
Miehelle tein yhdet bokserit ja t-paidan, mutta tottakai unohdin ne kuvata.
Mutta nyt kevään tullen on tullut miljoonia ideoita ja kankaat polttelevat pyykkinarulla ompelijaansa.
Hieman isompia projekteja tiedossa, pysykää kuulolla.
TSAU!

Tosi hauska toi taskumekko ja noi raidat! :D
VastaaPoista