tiistai 23. huhtikuuta 2013

raitoja siellä ja raitoja täällä, raitoja jokapuolella!

Marimekko myy aina toisinaan tehtaanmyymälässään sellaisia säkkejä, mitkä ovat täyteen tungettu Marimekon raita trikoita. Jotkut palat ovat hyvin pieni ja jotkut vähän isompia. Suurimmaksi osaksi pieleen leikattuja paloja tai jotain jämäpaloja, mutta tosissaan välillä onni napsahtaa ja saattaa löytyä jopa täysleveetä pätkää. Noh, minulle näitä paloja on kertynyt kolmen IKEA kassillisen verran. Kyllä, luit ihan oikein, kolme IKEAn kassia TÄYNNÄ raitakankaita. Voitte varmaan kuvitella kuinka menee silmät sekaisin kun niitä tuijottelee.

Aloitin siis projektin -raita vaatteet- ja tarkotus olisi saada mahdollisimman paljon noita kankaita pois. Sanoisin, että 95% paloista on sen kokoisia, että niistä saa ainoastaan alle 100senttisen lapsen vaatteita ja koska mimmi on sukumme pienin niin teinpä sitten mimmille kesäksi vaatteita.



Kaikissa paidoissa on kaavana hoops (edellisessä postauksessa kaavasta lisää)
ja leggareiden kaava on joku vanha ja muokattu ja hyväksi havaittu.

Tein siis neljä t-paitaa, yhden tunikan ja yhden mekon. Mekosta ei ole kuvaa kun neiti tahmatassu oli lähminyt äidin kameran ja kaikki ekat kuvat ovat aivan tahmasia ja sumeita. Yritän myöhemmin laittaa sovituskuvan, sillä mekko oli mielestäni kivan näköinen päällä.

Näillä luulisi nyt kesän pärjäävän. Päässä olisi vielä pari pitkähihaista paitaa ja niihin pitäisi vaan nyt löytyy aikaa ja energiaa. 
Hmm, en oikeastaan edes pidä raidoista, mutta kait noita paloja on tuhottava ja vaatteita käytettävä. Ihan kivojahan noista tuli.

2 kommenttia:

Kiitos kun jaksat jättää kommentin, arvostan suuresti. Ethän kuitenkaan jätä mitään minun tai mimmin henk.koht. tietoja, kiitos.