perjantai 9. marraskuuta 2012

voi into ja tarmo, missä olette

Otsinkon sanaleikistä huolimatta blogissa ei ole Intoa, eikä Tarmoakaan.
Ompeluintoa ei ole oikeastaan vieläkään, mutta muutama vaate on tullut tehtyä. Itselleni tein uudet collegehousut, lähinnä olosuhteidenpakosta (edelliset aivan hajalla). Vyötärön resorista tuli hieman liian löysä mutta en jaksa nyt edes ajatella, että sen korjaisin.

Jostain eriskummallisesta syystä mun kaikki nykyset collegehousut näyttää takamuksesta tältä.. En ymmärrä miksi kaikki ovat hajonneet juuri samasta kohdasta.

Uudet ovat paljon istuvammat ja ältsin mukavat

Kaava on joku oma viritelmä, lähtökohtana on ollut joku vanha suuri käsityö-lehden kaava, numeroa en tiedä, kun kannet puuttuvat.  Kankaat on Marimekolta.

-----------------------

Selasin yks ilta eri blogeja ja löysin taas paljon mukavia blogeja luettavaksi. Yksi blogi jopa inspiroi minua tekemään mimmille ihanat haalarihousut. Vaikka nämä ovat hyvin simppelit, eikä aikaa paljon ois mennyt jos ois putkeen tehnyt, mutta tällä mun hurjalla energiatasolla tein näitä 5päivää. Hiljaa hyvä tulee


Tykkään kovasti näistä. Kangas on Eurokankaasta joskus kauan aikaa sitten ostettua interlockia, ihanan pehmeää. Kaava on oma.
Hyvin onnistuivat ja meinaankin tehdä toisetkin joskus kun saan vaan alotettua. Kangaskin niihin jo valittuna.

--------------------

Pahoittelen kuivaa teksiä, itteäkin haukotuttaa lukea näitä löpinöitä, en vaan nyt kykene pukeasanoiksi (heh heh) kaikkea mitä haluisin sanoa.

Huomasin myös, että on ilmestynyt uusi lukija! JEE, tervetuloa!

1 kommentti:

Kiitos kun jaksat jättää kommentin, arvostan suuresti. Ethän kuitenkaan jätä mitään minun tai mimmin henk.koht. tietoja, kiitos.