lauantai 10. maaliskuuta 2012

koko vertailuja

Kaikki tietää, että erimerkkiset vauvanvaatteet ovat erikokosia keskenään. Se on kohtuu tuskastuttavaa, sillä yhden liikkeen/merkin koko 68 voi mahtua, mutta toisen pitääkin olla 80. Päätin tehdä pienen testin tämän asian tiimoilta.

Testissäni oli 5 bodyä koossa 74:

1.Pituus
Tässä suhteessa koko erot olivat huomattavia
Alimmaisena on polarn o byret, sitten tutta, ottobren kaavoilla itse tehty, lindex ja päällimmäisenä H&M (sama järjestys on kaikissa kuvissa) Mitä alemmas menemme, niin sitä isommaksi koko muuttuu. Jokainen body on n. 1cm isompi kun edellinen. Ja huom. kaikki näistä ovat "samaa kokoa". Noh, sentin ero ei ole niin kauheesti, kun vertaa kahta bodya keskenään, mutta kun vertaa päällimmäistä ja alimmaista, niin ero on jo nelisen senttiä, mikä tekee jo n. kaksi vaatekokoa! Vauvan bodeissa siis koot kasvaa pituudessa n. 2cm. Eli polarn o byretin 74kokonen body vastaa lähestulkoon 86 kokoista H&M:n bodyä. Mielestäni se ero on jo aika iso.

2. Hihan pituus
Tässähän vasta olikin pituuseroja.
Tutan bodyssä oli pisimmät hihat ja ero H&M:n hihoihin (mitkä olivat lyhimmät) oli jo viitisen senttiä.

3.leveys
Tässä ei ollut enään mitään merkittäviä eroja.
Kaikista levein olikin yllättäen muutoin kaikista pienen body eli H&M. Mutta sekin oli vaan n. 1cm leveämpi kun muut ja muut olivat keskenään lähes saman levysiä (+/- 0,5cm)

Että tällästä testailua täällä tänään. Halusin tällä lähinnä testaa, että minkä merkin kokoja ottobren kaavoilla tehdyt bodyt vastaa (jos joku kysyy että onko koko reilu, noh verrattuna mihin??), mutta päätinkin ottaa tähän kaikki merkit mukaan, mitä kaapista löytyi. Mutta kyllä tästä voi pohtia kaikenlaisia väitteitä,
"Tutan vaatteet ovat n. koon isompia kun muut samankokoiset" Hmm, niin verrattuna mihin?? Toki jos vertaa esim. noihin henkkamaukan bodeihin, mutta polarn o byret on isompi kun tutta ja sillon tämäkin väite romuttuu.  Nyt jääkin vaan kysymys ilmoille, että mikä on se oikea 74? Se taitaa jäädä mysteeriksi...

2 kommenttia:

  1. Toi oli hyvä testi!! Tietää suunnilleen, että missä koko tarkoittaa hieman sirompaa mallia ja missä tietty koko tarkoittaa hieman reilumpaa.

    VastaaPoista
  2. P.o.P. ja tutta tekee aika pitkulaisia vaatteita, mut sit taas esim H&M bodyt taas venyy aika hyvin! Me ollaan siirrytty 74 kokoon (68 menee kyl edelleen), mut meillä on ainakin 2 H&M bodya koossa 62!

    VastaaPoista

Kiitos kun jaksat jättää kommentin, arvostan suuresti. Ethän kuitenkaan jätä mitään minun tai mimmin henk.koht. tietoja, kiitos.