Marimekolla on muutaman kerran vuodessa ystävyysmyynnit, millon tietää mistä minut löytää. Sieltä löytyy myös joka kerta sellasia säkkejä missä on raitatrikoota kamalasti. Nämä palaset ovat siis sellasia jämäpaloja ja väärinleikattuja paloja, millä Marimekko yhtiö ei tee yhtään mitään. Jostain syystä näitä kankaita onki kertynyt vaatehuoneeseeni kolmen IKEA kassillisen verran ja nyt vihdoin päätin niitä hyödyntää. Heti ekana tarttui käteen tummanliila-vaaleanliila raidallinen kangas ja päätin tehdä siitä "testi" bodyn, kun halusin ensinnäkin testaa yhtä uutta kaavaa minkä tein ja toiseksi halusin tehdä sen haaraosan erilailla kun ennen. Lopputuloksena olikin yllättäen tosi kiva body
Mulla ei ollut oikeestaan mitään ennakko odotuksia tähän tuotokseen ja siksi yllätyin todella positiivisesti lopputulokseen.
Kaava on oma muunnos missä on apuna käytetty ottobre:stä bodykaavaa ja raglanhihaisen paidan kaavaa.
Haara kohdan tein erilailla kun ennen, sillä tahdon olla erilainen nuori (vaik en niin nuori olekaan). Ei vaan, todellisuudessa tein ton haaran uudella tavalla ihan kokeilumielessä ja testaten, että millä tyylillä oma kätenijälki on parhaimmillaan. (Ja kyllä, olisi varmaan kannattanut käyttää jotain muuta saumurilankaa, kun valkoista)
Tähtinepit pääsivät tähänkin bodyyn. Ne toi ihanan pienen värilisän tähän :) Ja puolustaakseni vielä tekelettäni, niin langat ovat valkoiset, sillä tosissaan kyseessä ei pitänyt olla edes kunnon vaate, vaan pelkkä kokeilu. Siksi en vaivautunut vaihtamaan lankoja saumuriin.
Kivan näköinen tuli tosta kokeilusta! Tuli muuten mieleen että meillä on yksi KappAhlin body jossa on haarat tehty samaan tapaan kun mitä nyt kokeilit - paitsi resori on pois kokonaan! Ovat varmaan käyttäneet kuminauhalankaa että on saatu tiukat .. miksi noita sanotaan? jalantiet? lahkeet? :P
VastaaPoistaPakko tilaa noita neppejä!! Ihania :D (JA MITÄ? KOLME IKEA KASSILLISTA? MULLE!!!!)
Niin kai ne on.. jalantiet? :D Mä ajattelin tehdä tod. näk. pelkän neppitilauksen niin postimaksujen ei pitäs olla just mitään. Voin sit ilmottaa sulle ni saat tilattuu samalla jos tahot :)
PoistaJa joo, kolme ikea kassillista, mut ne on niitä pienempiä kasseja :D ja sit suurinosa niistä palasista on sellasii et ei niistä saa oikeestaan mitään tehtyy ellei tee saumaa johki poikittain. Niistä ajattelin tehdä myös myyntiin paitaa ja bodyy :)
Niin siis niistä fiksuista palasista :D en niistä mistä ei saa mitään aikaseks. Heikkoa artikulaatiota tänä aamuna. Sen siitä saa kun herää sunnuntaina seitsemältä.
PoistaTosi kivan näköinenhän tuo haarus tossa bodyssa on! Ja varmaankin helpompi tehdä, kuin kanttaamalla. Kyselit niitten miun haalarikaavojen perään. Ne on tosiaankin omat tekeleet ja en ole ihan varma edes, kuinka koot täsmää. :) Mutta kun on tarpeeksi isot, niin onneksi lapset kasvaa! :) Juuri tuohon haalariin tarkistin ob 4/2008 jetro trikoohaalarista selän ja lahkeitten pituutta. TUo on kokohaalari, mutta siitä sais ainakin mitat. Voin mie sulle laittaa kaavankin, mutta vain yksityiseen käyttöösi. Minkä koon tarvitsisit. Voit sitten siitä muokata muita kokoja. Mullon nimittäin kaikki koot erikseen piirrettynä, enkä viitti kaikkia ruveta piirteleen. Jos haluat kaavat laita mulle sähköpostiin (katjamika1@luukku.com) yhteistietoja! ps. Tehdäänkö vaihtarit...laita mulle pikkubodyn tai pikkupotkareitten verran (ihan riittäs 56cm vaatteitten verran)jotain noita tilkkuja? ;)
VastaaPoistaJuu ihan omaankäyttöön tuolle neitokaiselle potkareita kaipaan :) Olisi todella mahtavaa, jos 74koon kaavat voisin saada :) Ja vaihtokauppa hyväksytty :D Laitan sinulle myöhemmin sähköpostia.
VastaaPoista